Ensimmäinen yö meni yllättävän rauhallisesti. Odotin itkua, ulvontaa ja hammastenkiristystä, mutta ainoa näkyvä merkki uudesta karvakasasta kotona oli ikkunalaudalta tiputettu kiinanruusu. Esitietojen mukaan Pertsa ei hauku ollenkaan, ja se tuntuikin pitävän paikkansa kunnes tuli töihin lähdön aika. Ovesta tunki väkisin mukaan hysteerinen pikkukoira, ja kun sain sen vihdoin viimein tungettua takaisin sisälle, alkoi sydäntäsärkevä itku ja haukkuminen. Mies oli riemuissaan, kun sai könytä töissä vietetyn yön jälkeen hoitamaan suunniltaan olevaa koiraa.
Päivä oli kumminkin mennyt hyvin, ja ulkoilutkin sujuneet. Huolestuttavaa oli ainoastaan se, ettei Pertsa ollut käynyt pissalla kertaakaan tulonsa jälkeen. Olin jo tosi huolissani, kunnes illalla sitten pitkän lenkin päätteeksi Pertsalta loppui ilmeisesti rakosta tila, ja se lorotti saavillisen pihanurmikolle. En meinannut edes huomata koko tapahtumaa, ja se antoi lisää aihetta pohtia Pertsan iänmääritystä. Tyyppi pissasi kuin tytöt.
Kuten jo mainitsin, Pertsan iästä ei ole tarkkaa tietoa. Venäläinen eläinlääkäri oli arvioinut iäksi hieman päälle vuoden, ja hienossa venäläisessä passissa luki syntymäajan kohdalla 08/11. Kuitenkin kun koiraa seurasi, ei iämääritys tuntunut välttämättä enää ihan oikealta. Pertsa pissasi kuin tytöt, eikä merkannut mihinkään. Sen ikeniä kutitti kaluamisesta päätellen kovasti, ja mitä nyt onnistuin venkoilevaan suuhun vilkaisemaan, niin siellä näytti olevan vielä maitohampaitakin tallella. Yksi selkeimmistä merkeistä Pertsan nuoruudesta oli Snapsin suhtautuminen siihen: pikkuriiviö sai tehdä lähes mitä tahansa, jopa näyttää hampaita, ja Snapsi vaan tuhahteli sille. Aikuisella uroksella olisi karvat pöllynneet sillä uhoamisen määrällä. Tilasin Pertsalle ajan omalta eläinlääkäriltämme perustarkastusta ja iänmääritystä varten, ihan vaan oman mielenrauhani takia. Aika on 5.9. ja siellä sitten toivottavasti selviää koska voidaan viettää Pertsan synttäreitä.
Ensimmäiset ulkoilukerrat aiheuttivat selkeästi hämmennystä, mutta hiljalleen homma alkoi sujua. Hihnassa Pertsa käveli alusta asti hienosti.
Ensimmäiset päivät menivät tutustuessa, ja Pertsa osottautui kovin hellyydenkipeäksi ja nälkäiseksi nuoreksi mieheksi. Sillä on alituinen tarve nuolla joko minun tai mieheni käsiä tai varpaita koko ajan, ja sen pakkomielle hieman ärsyttää. Komentamalla se lopettaa hetkeksi, mutta ryömii sitten anteeksipyytävän näköisenä takaisin ja jatkaa harrastustaan. Yhtenä yönä heräsin siihen, että hiukseni oli nuoltu ihan klähmäisiksi. Toivotaan että älytön tapa jää hiljalleen pois kasvamisen ja kotiutumisen myötä, ei ole kovin mieltäylentävää olla jatkuvasti kädet kuolassa. Kukaan jolta olen asiasta kysynyt ei vaan ole keksinyt käytökselle järkevää syytä. Sydäntäraastavin selitys oli se, että Pertsa nuolee koska pelkää että sitä lyödään. Pikkuinen koiraparka.
Pertsan kuvaaminen on varsin haasteellista, koska kameran linssiin päätyy joko lipova koiran kieli tai sitten kuvattava kellahtaa selälleen. Muutenkin Pertsa tuntuu viettävän suhteellisen paljon aikaa katollaan, mahan rapsutusta odottaen. Olen lykännyt koulutuksen alkua siihen, että koira pysyy edes jaloillaan kun sille puhuu. Saa nähdä kauanko siihen menee.
Kuvaa tälläistä nyt sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti