Tähän asti ollaan menty autolla ainoastaan maalle, ja sinne Pertsa luuli selkeästi nytkin pääsevänsä. Häntä heiluen se loikkasi omalle paikalleen takapenkin jalkatilaan, ja istui sinne toiveikkaan näköisenä. Ilme oli innokas vielä auton pysähdyttyäkin, mutta ulos tullessa alkoi huolestus jo näkyä. Oltiin parkkipaikalla, eikä pelloista jälkeäkään. Syvä epäluuloisuus hälveni kuitenkin, kun päästiin eläinlääkärin odotushuoneeseen jossa oli ihanaakin ihanampi koiranherkku-hylly! Silmät suurina ja selkeästi epäuskoisena moisesta näystä Pertsa tuijotti hyllyä täynnä ihania herkkuja, ja järkyttävä tosiasia valkeni hiljalleen; niitä ei vaan millään saanut ottaa. Pertsan maailmaan tuli pöyristyttävä epäkohta.
Kaikeksi onneksi tiskin takana oli jo bullmastiffien ajoilta tuttu hoitaja, joka sai Pertsan huomion käännettyä itseensä. Yhdessä päättelimme, että Pertsan rotumääritelmä pitää paikkansa, ja kyseessä on Osetanian Oravakoiran valioyksilö. Pertsan paistatellessa ihastelun kohteena, tuli paikalle kääpiöpinseri omistajansa sylissä. Pinseriä selkeästi hieman jännitti, ja mitä enemmän se aristeli, sen enemmän Pertsa the Peloton tuntui kasvavan kokoa. Poika oli jo ihan polleana omasta erinomaisuudestaan, kun ulko-ovi aukesi, ja sisään asteli vasikan kokoinen irlanninsusikoira. Paljon olen koiria nähnyt, mutta tämä kyseinen yksilö oli oikeasti valtava. Peloton vahtini tajusi irliksen, räpytti pari kertaa silmiään, ja syöksyi ääntä nopeammin penkin alle jalkojeni taakse. Pari kertaa se kurkkasi, että näkikö se varmasti oikein, ja päätti sitten pysyä hyvin hyvin hiljaa. Ei sen puoleen, niin olisin minäkin luultavasti tehnyt jos suhteessa samankokoinen kaveri tulisi vastaan.
Kaikeksi onneksi irlis poistui jonnekin takavasemmalle ennen meidän vuoroamme, muuten olisin joutunut kantamaan koko penkin alusineen vastaanottohuoneeseen. Lääkärin luona järkytysten tulva vain jatkui; lääkäri kokeili joka paikan, intiimitkin, katsoi hampaat ja kuunteli sydämen. Ei auttanut vaikka kuinka läähätti ja pyöri, ja lopulta Pertsa päätti antaa periksi, laittoi kuonon minun kainalooni ja antoi lääkärin tehdä hommansa.
"Siis et voi olla tosissas"
Lääkäri arvioi Pertsan iäksi mieluummin alle kuin yli vuoden, mutta päätin pitää passiin arvotun 8.8.2011 Pertsan syntymäpäivänä, vaikkei se ihan sen ikäinen vielä olekaan. Onpahan ainakin päivä jolloin juhlia synttäreitä. Kaikki oli kunnossa, vaikkakin ensi kertaa esiin nousi selvästi havaittava epäluulo Venäjältä tulevaa rescue-koiraa kohtaan. Passi, siru ja rokotukset olivat täysin asianmukaiset, mutta lääkäri oli sitä mieltä, ettei niihin välttämättä kannata luottaa. Hän määräsi matokuurin uusittavaksi, ja rokotuksetkin, mikäli epäilisin että niissä on jotain outoa. En epäillyt rokotuksia, mutta varmuuden vuoksi tarkastin vielä kotona päivämäärät Pertsan tuoneelta yhdistykseltä, ja kaikki oli kunnossa. Pertsa on hieno koira, oli sen tausta mikä tahansa. Menneisyyttään ei voi muuttaa, varsinkaan jos siihen ei ole itse voinut vaikuttaa, eikä sen perusteella saa ketään tuomita. Jokaisella kaltoinkohdellulla on oikeus uuteen alkuun. Ugh, olen puhunut.
Kun eläinlääkärikeikka oli kunnialla selvitetty, oli aika palata kotiin ja kärrätä yrjömatot pesulaan. Päätin viedä samassa rytäkässä pesulaan myös keittiön maton, joka tosiaan on sen tarpeessa. Jo ennestään järkytyksen vallassa oleva pikkuinen koiraparkani meinasi saada slaagin, kun siirsin keittiön pöytää ja aloin keriä mattoa. Se ei selvästikään pidä muutoksista. Pertsalta ei kuitenkaan kysytty, ja nyt on matot pesulassa. Ja pesulan pussissa ne saavat pysyäkin, kunnes eräs ahmed the peloton ahne löytää sisäisen, hyvin piilotetun itsehillintänsä, ja lopettaa holtittoman ahmimisen ja oksentelun. Sitä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti