Kun koira ei ole ollut itsellä pennusta saakka, ei osaa yhtään etukäteen aavistaa mikä sen maailmaa saattaa milloinkin järkyttää. Viime päivinä tragediaa elämään on aiheuttanut minun sairastumiseni.
Toimiston kiertoflunssa iski, kuume nousi ja räkää alkoi pursuta niin nenästä kuin keuhkoistakin. Kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes alkoi niistäminen. Oli aamu ja muut vielä nukkuivat, kun kömmittiin Pertsan kanssa ulos makuuhuoneesta. Mies ja vanharouva Snapsi jäivät sinne vielä nukkumaan, joten laitoin oven kiinni. Lapset nukkuivat omassa huoneessaan ovi kiinni. Oltiin siis Pertsan kanssa kahden aamupuuhissa, kuten yleensäkin, mutta sitten tein kardinaalimunauksen. Menin vessaan, laitoin oven kiinni ja niistin oikein pontevasti. Yksin hämärään eteiseen jätetty pieni koirapoika sai jonkinlaisen paniikkikohtauksen, ja päästi äänen, joka ei ollut haukuntaa, ulinaa tai murinaa, vaan jotain niiden sekoitusta. Ainakin se hyvin tehokkaasti herätti koko talon.
Tulin vessasta pikavauhtia, koska luulin Pertsan satuttaneen itsensä. Se oli kuitenkin kunnossa, ja pyöri keskellä eteistä ulisten ja muristen joka suuntaan vuoronperään. Minut nähtyään se kiisi jalkojeni taakse ja tärisi siellä. Koko aamun minua seurasi karvainen varjo, joka pälyili hermostuneesti ympärilleen. Se oli täysin vakuuttunut siitä, että karmeasti törisevä norsuhirviö tulee ja syö sen hetkenä minä hyvänsä. Vietettiin sitten loppupäivä turistellen oikein urakalla, ja Snapsi antoi malliesimerkkiä siitä miten vähän voi ihmisen niistäminen koiraa kiinnostaa (hyvin vähän). Illalla Pertsa oli tottunut ääneen, ja minulla oli kärsä ihan punainen kaikesta niistämisestä. Mutta mitäpä sitä ei koiransa mielenrauhan vuoksi tekisi.
Seuraavana päivänä kuume nousi entisestään, ja painuin nukkumaan heti kun sain lapset kouluun. Mies jäi kotiin myös, mutta Pertsa oli täysin vakuuttunut siitä etten pärjää, ellei se käy säännöllisesti nuolemassa minua terveeksi. Makasin siis sängyssä puolitajuttomana, kädet, jalat ja hiukset koiran kuolassa, kun summeri soi. Postimies tuli tuomaan jotain pakettia. Yleensä ihmisiin hyvin ystävällisesti suhtautuva pikkukoira hätääntyi aivan täysin. Kun mies avasi oven postimiehelle, alkoi Pertsa murista. Postimies ei onneksi pelännyt koiria, vaan tuli pokkana pakettinsa kanssa rappuja ylös. Sairaan johtajan uskollisen puolustajan pokka petti täysin pelottoman postimiehen edessä, ja oma pikku ritarini tuli häntä suorana sängyn viereen apuja pyytämään. Hämmästys oli suunnaton, kun en reagoinut tähän järkyttävään tapaukseen mitenkään, ja lopulta Pertsakin rauhoittui nukkumaan sairasvuoteen viereen syvään huokaisten. Pelottava postimieskin älysi häipyä heti kun paketti oli vaihtanut omistajaa.
Minun sairastumiseni aiheutti taas takapakkia Pertsalle, ja se on ollut selvästi vaisumpi. Nyt kun elämä alkaa taas voittaa, ja karmea norsuhirviökin on poissa, se alkaa hiljalleen palautua omaksi iloiseksi itsekseen. Luulen että Pertsan kanssa on vielä paljon työtä edessä ja useita yllätyksiä, mutta hiljaa hyvä tulee.
Norsuhirviön säikäyttämä pikkukoira ja varovasti heiluva puuhkahäntä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti