Joulurauhaa, kumiluita ja muutama pähkinä

Nyt se sitten on, joulu ja aika rauhoittua. Eikä tullut muuten yhtään liian aikaisin, melkoista matalalalentoa on loppuvuosi ollut. Pertsa reagoi vahvasti yleiseen hässäkkään, ja nyt on aloitettava tehotreenit alkaneen remmirähjäyksen poistamiseksi. Tai no, rähjäys on ehkä väärä sana, koska Pertsa the Peloton ei murise eikä rähise, vaan tuottaa ilmoille järkyttävää, kimeää paniikkiääntä joka on kai kaukaisesti sukua ulinalle. Pelkoaanhan se sekoilee, mutta kerran alkaneen tavan kitkeminen ei olekaan niin helppoa. Eli varoituksen sanana kaikille; kyseinen käytös kannattaa lopettaa heti alkuunsa vaikka olisi olevinaan kuinka kiire. Nyt edetään sitten hitain askelin kohti valaistumista ja mielenrauhaa. Hyvin hitain.

Pertsan ensimmäinen joulu kotona aiheutti mielenrauhan menetystä yhdelle jos toisellekin. Rescue-koiran kanssa on aina se haaste, ettei voi tietää mitä menneisyydessä on tapahtunut, vaan pitää arvata. Pertsasta näki kyllä melko selkeästi, ettei joulua ole aikaisemmin vietetty. Ja kyllähän se koiran silmissä varmaan oudolta vaikuttaakin. Illat heilutaan joulupaperin, narujen ja teipin kanssa, eikä niitä saa syödä. Sitten asetellaan ympäriinsä kaikenmaailman pehmotonttuja, suklaapukkeja ja ihanasti rapisevia paketteja, eikä niitäkään saa syödä. Kaiken huipuksi sisään raahataan vielä oikea, huumaavasti metsältä tuoksuva kuusi, tungetaan se täyteen kimaltavia ja rapisevia juttuja, eikä sitäkään saa yhtään edes kokeeksi maistaa. Ei ihme että lopulta ahmed ahneen hermo repeää, ja on ihan pakko mennä maistamaan pähkinäsekoitusta keittiön pöydälle. Puolikkaasta astiallisesta valikoituja pähkinöitä tulee muuten suhteellisen paljon tavaraa ulos, ja usein. Onneksi tällä kertaa pihalle. Onni onnettomuudessa sekoituksessa ei ollut rusinoita tai muuta koiralle vaarallista.

Kun pähkinät oli saatettu tuulensuojaan, tuli estradille joulunlaatikot, ja se KINKKU! Pertsalla pyöri silmät päässä, mutta kinkkua ei hartaasta anelusta huolimatta tullut. Olen yhden jouluyön viettänyt kahden ripuloivan bullmastiffin kanssa silmät usvasta kirvellen ja seiniä pesten, enkä tosiaankaan halua toistaa sitä kokemusta. Hetkeäkään en epäile, etteikö Pertsa hakkaisi mennen tullen bullmastiffien tuotantoa, jos ei ihan määrässä niin hajussa ainakin.

Muuten jouluaatto meni ihan putkeen, ruoka oli hyvää, ja kaikki tutut ihmiset koolla. Ihana kanankaulanainen yllätti, ja toikin kalkkunankauloja Pertsan ja Snapsin suureksi iloksi. Pienen, nälkäisen koiran jouluilo on hellyttävää katsottavaa. Kun kaikki oli ihanasti, kalkkunankaulat syöty ja joulupöydästä tippuneet jämät nuoltu, kuului ovelta koputus. Pienen koiran maailma järkkyi, kun ovesta tunki sisään parrakas, möreä-ääninen, punatakkinen ukko keppi kädessä. Onneksi osasin jo aavistella reaktiota, ja ohjasin paniikki-petterin kanankaulanaisen huomaan rauhoittumaan. Hetken päästä pikainen nuuhkinta osoitti, ettei ukko ollut vaarallinen, ainoastaan epäilyttävä. Kunnes sitten mokoma teki mokan, ja pyysi Pertsan perheen lapset viereensä. Sellaista ei voi peloton vahti sallia, ei ainakaan haukkumatta urhoollisesti laumanjohtajan jalkojen takaa. Nuivana henkilönä vaiensin uhon, mikä selkeästi kummastutti urheaa suojelijaa.

Kun lahjat oli jaettu ja epäilyttävä ukko häipynyt, Pertsa uskalsi kaiken hässäkän keskellä avata myös omia lahjojaan. Yhdestä paketista paljastui ihana, huippukestäväksi kehuttu täysikuminen kumiluu, jossa maku kuulemma säilyy pitkään. Erityisesti ahneille koirille tarkoitettu, kehaisi myyjä. Hyvin säilyi maku, mutta luu ei. Se kohtasi kohtalonsa pään ruokapöydän alla jo ennen kuin kaikki lahjat oli avattu. Ja tänään se on pyrkinyt toisesta päästä ulos kumirouheena noin kahdeksan kertaa, seuranaan valikoima pähkinöitä. Voi olla että luun myynyt liike saa pienen palautteen. Tai ehkä Pertsan kestävän luun keksiminen vaan antaa vielä odottaa itseään, ei kai mahdottomia voi kumminkaan vaatia.

Nyt on kuitenkin rauha maassa, ihmisillä hyvä tahto ja Pertsalla joulupaasto. 

Otettiin viralliset joulukuvat, ja heti kättelyssä kävi selväksi, että tunnelmallisesta yhteiskuvasta ei kannata haaveilla. Tässä kymmenien otosten jälkeen molemmista koirista ne onnistuneimmat. 

Ihanaa joulunaikaa kaikille!

Vanha rouva Snapsi poseeraa vuosien kokemuksella. Tonttuhatusta puuttuu tupsu, Pertsa söi sen.

Pertsan onnistunein joulukuva. Kuvassa on koira ja tonttuhattu, ja sehän riittää.