Pertsa on ollut nyt kotona kokolailla tasan 4 kuukautta. Elokuun lopulla meille tuli pieni, varovainen ja kulmien alta pälyilevä koirapoika, joka heitti selälleen pelkästä katseesta ja nuoli minun ja miehen käsiä ja jalkoja taukoamatta. Laihalla oravakoiralla isoa oli ainoastaan puuhkahäntä ja valtava ruokahalu. Tymäkkää ja varoittamatta iskevää tuoksupanosta tietenkin unohtamatta. Elokuun kuvia katsoessa vasta muistuu mieleen, millainen Pertsa silloin alussa oli ja kuinka paljon se on muuttunut. Tässä lähellä muutosta ei juuri tiedosta.
Nyt lattialla makailee sählä koirakakara, joka kokeile rajojaan ja ottaa kadotettua pentuaikaa takaisin. Vauhtia ja virtaa riittää, eikä kulmien alta pälyillä enää muita kuin joulupukkia ja möreä-äänisiä miehiä. Nuoleminen on johdonmukaisen kieltämisen ansiosta vähentynyt huomattavasti. Ainoastaan silittäessä saa kädet klähmäisiksi, ja tarkkaavuuden herpaantuessa ei vaan voi välttyä kielipusulta. Oma moka, meillä pitää olla skarppina. Arkea kovasti helpottavana asiana Pertsa ei änkeä enää joka paikkaan mukaan, vaan on oppinut, että tulen aina takaisin. Jälleennäkemisen riemu on kumminkin aina yhtä suunnaton, tulin sitten töistä tai roskapussia viemästä.
Suuri muutos on myös siinä, että nykyään Pertsasta näkee useammin selän kuin mahan. Se on varsin kätevä ominaisuus varsinkin silloin, kun koiraa meinaa kävelyttää. Selkää saa kärsivällisen harjoittelun tuloksena jo silittää, vaikkakin useimmiten huomaa edelleenkin jonkin ajan päästä silittävänsä sittenkin mahaa. Nykyään selälleen heittäytymistä aiheuttaa enää liian pitkä tuijotus, vihainen tai arvosteleva äänensävy riippumatta siitä kelle se on tarkoitettu, ja mun laulu. Omituista.
Ihan uutena taitona Pertsa on oppinut leikkimään leluilla. Kumikanan olemassaolon oikeutusta se ei vieläkään ymmärrä, mutta pehmolelut ovat nyt pop. Niillä leikitään hartaasti ja huolella, eikä puhettakaan älyttömästä ahmimisesta kuten luiden kohdalla. Käytiin työporukan kanssa Tallinnassa joulukuun alussa, ja muiden rymytessä superalkossa, kävin samanhenkisen ystävän kanssa ihanan tunnelmallisella joulutorilla ja tietenkin koiranlelukaupassa. Nyt on kassillinen halpoja ja hyviä koiranleluja vaatehuoneessa käyttöä odottamassa, ja ensimmäisenä kunnian sai Aapsi Apina. Pertsa rakastaa Aapsia, eikä Aapsin hymy hyydy edes kädettömänä ja jalattomana.
Ensi hetket ihanan Aapsin kanssa.
Ja Aapsihan kestää.
Tuli niitä hutejakin. Loppuvuoden kiireiden takia (seli seli) Pertsa kehitti itselleen huonon tavan. Osasyynä lienee myös alkava murrosikä, tai auringonpilkut, mutta Oravakoira on alkanut sekoilla nähdessään muita koiria. Nyt on rauhoitettu tilanne niin, että pöhelö käy ulkona pääsääntöisesti minun kanssa, ja harjoitellaan käyttäytymistä aktiivisesti. Tuloksia onkin jo tullut, mutta korjattavaa on vielä paljon. Olisi kannattanut hoitaa tämäkin asia heti silloin kun se alkoi, mutta minkäs teet. Mikään ei ole niin helppoa kuin jälkiviisaus.
Nälkä ei ole kadonnut minnekään, vaikka luiden päälle on saatu jo muutakin kuin nahka. Siihen ei taida auttaa muu kuin aika, mulla ainakin loppuu ideat kesken sen asian opettamisessa. Pöydältä Pertsa ei enää juurikaan mitään hae (välillä tapahtuu retkahtaminen vanhoihin tapoihin, kellepä ei), ja se on oppinut odottamaan kupin vieressä ruokaa oikein nätisti, joten en aio stressata sitä enkä itseäni asialla tähän väliin enempää. Täytyy olla tyytyväinen siihen mitä on jo saavutettu.
Ja sitten niitä tavotteita:
1. Toisten koirien hallittu kohtaaminen.
2. Vieläkin enemmän aikaa jaloilla, ja vähemmän selällään.
3. Häntäpuuhkan harjaus ja kynsien leikkuu ilman vääntöä.
4. Huomion haku hyppimisellä pois kokonaan.
5. Legojen syönnin lopettaminen.
Siinä sitä on ohjelmaa ensi vuodeksi, katsotaan kuin käy.
Autossakin voisi tietenkin käyttäytyä kunnolla myös silloin kun kuski on kaupassa. Paitsi ettei voi, eihän silloin näe koska se tulee takaisin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti