Nyt kyllä niin sieppaa, että parempi olisi kun ei mitään kirjottelisi. Kirjoitan silti. Oltiin koirien kanssa lenkillä, ja siinä tyynen rauhassa kävellessämme huomattiin koirien kanssa yhtäaikaa että kappas, tien varrelle on kylvetty leipäpaloja. Arvaahan sen kuinka siinä kävi; Snapsilla jäi suu auki, kun kerkisin karjaista että "EI OTA", Pertsa taas oli ehtinyt kiskaista kitusiinsa ensimmäisen, noin puolikkaan ruispalan kokoisen köntin, jo ennen kuin ehdin saada pihaustakaan ulos. Kiskaisin koirat viereen, ja tarkempi tilanneanalyysi osoitti, että leipää oli mukavina suupaloina kätevästi tien molemmin puolin, ohi ei pääse kuin tottelevaisen koiran kanssa.
Ohitettiin leipäansa sitten kumminkin, Snapsi tyylipuhtaasti tiukassa käskyssä, ja eräs nimeltä mainitsematon pikkukoira vähemmän tyylikkäästi leivän perään surkeasti uikuttaen. Ohi kumminkin päästiin, ja pikavauhtia kotiin. Soitin eläinlääkäriltä oksetusohjeet, ja Pertsa riemastui kun sai lisää ruokaa. Perään tosin tärähti sitten suolapallo, mutta sekin meni samalla innolla.
Ohjeena oli antaa ensin pehmeää ruokaa, ja sen jälkeen noin puolen teelusikan kokoinen suolapallo kitalakeen. Tarkoitus oli, että koira oksentaa sen jälkeen. Pertsahan ei kuitenkaan kerran saavutetusta ateriasta noin vain luovu, joten oksennusta ei tullut. Lisää suolaa ei saa antaa, koska vaarana on kuulemma suolamyrkytys. Eli nyt sitten vain odotellaan mitä tapahtuu vai tapahtuuko mitään.
Suolansyönnin jälkeen käytiin keräämässä leivät polun varrelta pois. Ensin ajattelin, että joku mummu on ehkä vaan ruokkinut lintuja, mutta kuka mummu roudaa polun varteen yli puoli muovikassillista vähän talitinttiä pienempiä leivänpaloja? Palojen koko olisi ollut sopiva esim kotkille, mutta niitä näkyy suhteellisen harvoin meidän metsässä. Ja nyt varmaan vielä harvemmin kun keräsin niiltä eväätkin pois.
Tällä hetkellä vieressä makaa loukkaantunut koirapoika, jonka mielestä mä olen selkeästi ehkä tyhmin ihminen maailmassa. Kielsin katetun juhla-aterian, tungin suuhun suolaa, keräsin kassillisen ihanaa leipää ja heitin sen Pertsan ulinasta välittämättä roskiin, ja nyt pidän vielä väärinkohdeltua koiraparkaa hihnassa sisälläkin. Kaikki on pilalla. Vaan tässä ei nyt huokailut auta, on vaan odotettava ettei oireita tule. Päivystävä eläinlääkäri kun kuulemma on Hämeenlinnassa. Upeeta.
Mietin vaan, että kuinka paha olo pitää olla sisällä sellaisella ihmisellä joka haluaa myrkyttää toisen koirat. Toivotaan että sellaista ihmistä ei ole täällä ollut, ja selvitään säikähdyksellä. Kyllä vaan korpeaa, ja kovasti.
